torstai 26. maaliskuuta 2015

Voi voileipäkakku vol. 1.0


Olen tykkännyt aina tehdä voileipäkakkuja, mutta koristelu on tuottanut päänvaivaa. Helposti kakuista tulee jotenkin omaan silmään liian sekavan näköisiä. Mutta nyt kerrankin onnistuin koristelussa niin, että omaan silmäänkin kakut näyttivät kivoilta.

Kakkua oli siis tarjolla pienemmän 1-vuotissynttäreillä, joita juhlittiin viikonloppuna. Täytteenä kakussa oli kylmäsavulohta ja ravunpyrstöjä. Yhdistelmä, jolla jo etukäteen tietää melkovarmasti onnistuvansa.




Ja sitten itse kakku. Kokoa tällä oli 3x3 leipäpalan verran, kerroksia oli kolme ja välejä siis kaksi. Pohdin pitkään teenkö kaksi korkeampaa pitkää kakkua vai yhden isomman. Laiskuus voitti ja totesin, että näin pääsen helpommalla, kun ei tarvitse koristella kuin yksi kakku. Varsinkin, kun koristeltavana oli muitakin tarjottavia. 

Usein etsin erityisesti juhlaleivontaan valmiita ohjeita kauppaostoksia varten pohjaksi, mutta tällä kertaa kauppareissumahdollisuus tarjoutui niin yllättäen, että en ollut kakkua vielä ehtinyt tarkemmin suunnitella. Onneksi kaupassa arpomani aineet riittivät lopulta kaikkiin kakkuihin eikä uutta kauppareissua tarvittu aamulla ennen juhlia.

18 palaa ruispaahtoleipää
12 palaa saaristolaisleipää (siivut paahtoleipiä pienempiä, joten kerrokseen meni enemmän)
300 g kylmäsavulohta
170 g ravunpyrstöjä (säästä muutamia koristeeksi)
400 g maustamatonta tuorejuustoa
300 g ranskankermaa
1 nippu tilliä
sitruunapippuria (suolaton)
mustapippuria
sipulijauhetta
1,5-2 dl maitoa kostuttamiseen

Päälle

2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl majoneesia
150 g kylmäsavulohta
ravunpyrstöjä
Romaine salaattia
Frisee salaattia
Ruohosipulisilppua

Täytteet ja kokoaminen on syytä tehdä valmiiksi jo edeltävänä päivänä, että kakku ehtii hyvin tekeytyä. Itse tykkään koota kakun ristikkäisten kelmujen päälle, mistä se on helppo kääräistä tiiviiseen pakettiin ja painon alle jääkaappiin yöksi. Kelmut sitten vaan seuraavana päivänä saksilla auki ja kakun saa helposti nostettua tarjoilualustalle koristelua varten.

Täytteen tein siis vatkaamalla ensin tuorejuuston pehmeäksi ja lisäämällä joukkoon ranskankerman. Pilkoin kylmäsavulohen, ravunpyrstöt ja tillin ja lisäsin ne täytteeseen. Olin ensin ajatellut jakaa täytteen kahteen osaan raputäytteeseen ja lohitäytteeseen, mutta päädyin yhdistämään ne yhdeksi. Hyvä päätös, vaikka itse sanonkin. Palojen koko on varmaan hiukan makuasia. Itse jätin ravunpyrstöt hiukan isommiksi paloiksi. Lohen taas pilkoin aika pieneksi, koska kakkua on mielestäni epäkäytännöllistä leikata, mikäli palat ovat kovin suuria. Maustoin täytettä suolattomalla sitruunapippurilla, mustapippurilla ja sipulijauheella. Määrät selviävät parhaiten maistamalla. Ja toisaalta, kaikilla on ne omat suosikkimausteet, joten hyvin tähän voi käyttää muitakin.

Leikkasin leivistä hiukan reunoja pois ja kostutin palat maidolla. Tästä tuli siis kooltaan 3x3 normaalin paahtoleipäsiivun verran. Ylimpään ja alimpaan kerrokseen käytin ruispaahtoleipää ja keskimmäiseen saaristolaisleipää. Kakku sai vetäytyä seuraavaan päivään, vaikka maistiaisten perusteella en usko, että maku kovin huono olisi ollut ihan vaikka saman tien.

Tällä kertaa tein kakun päälle kuorrutteen vatkatusta kermasta ja pehmennetystä tuorejuustosta. Lisäsin maun vuoksi vielä joukkoon majoneesia. 

Näin näppituntumalla tehdyksi kakuksi maku oli todella hyvä, ja onneksi nuo määrätkin tuli tätä varten kirjattua ylös. Yleensä tapanani on tehdä kaikki enemmän tai vähemmän fiiliksellä ja maistelemalla, mikä johtaa siihen, että toista kertaa meillä ei aivan samaa ruokaa tarjota. Harmi sinänsä, koska usein joukkoon mahtuu paljon hyviäkin tuotoksia. (Joskus myös niitä ei niin hyviä tuotoksia, mutta niistä sitten joku toinen kerta.) Toivonkin, että saan tätä kautta kerättyä itselleni talteen omat onnistumiseni ja palaamaan niihin myös myöhemmin. Erityisesti silloin, kun kuumeisesti mietin, mitä ihmettä me taas tänään syötäisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti